16.9.2016

Hääaiheinen kuvahaaste

Kiitos Tahdoin jo - I already did - blogin ihana Asta, hääaiheisesta kuvahaasteesta koppi otettu! ❤️ Kiirettä on tällä viikolla pitänyt niin ettei edes blogia ole ehtinyt päivittää, vaan silti tähän ihanaan kuvahaasteeseen on aivan ehdottomasti lähdettävä mukaan! Niinpä nyt seuraa siis 9 (tai ehkä vähän enemmän) kuvaa haasteeseen liittyen!

OHJEET OVAT SEURAAVAT:

Lisää blogiisi nämä ohjeet ja yhdeksän kuvaa teihin ja häihinne liittyen.Kuvat voivat olla omiasi - vanhoja tai uusia tai netistä lainattuja.
Kuvien aiheet ovat:

1. Lempikuvasi teistä kahdesta.

2. Mitä teette mieluiten yhdessä.

3. Yhteinen lempipaikkanne.

4. Paras lomamuistonne.

5. Jokin häitänne varten tehty hankinta.

6. Ajatuksesi hääsuunnittelusta.

7. Sulhasen ajatukset hääsuunnittelusta.

8. Onnistuineiden häiden salaisuus.

9. Häidenne teema.

Haasta lopuksi kolme muuta hääbloggaajaa tekemään samoin.
Siispä haasteen saavat seuraavat blogit, joita itsekin seurailen:


1. Lempikuva teistä kahdesta.


Valinnan vaikeus kuvia selatessa oli suuri, mutta päädyin valitsemaan tämän, parin viikon takaisen, meistä otetun kuvakollaasin. Emme ehkä kumpikaan ole tässä täysin parhaimmillamme, mutta sen sijaan olemme normaalimmillamme. Tällaista tämä meidän elämä on, ihanaa ja hauskaa, vaikka ei ehkä joka hetki, mutta joka päivä ainakin ❤️


2. Mitä teette mieluiten yhdessä.


American Car Show. CDLC Tuulos Season Opening. BimmerParty, Hötsi... Eli me tykätään tehdä roadtrippejä! Usein autotapahtumiin, mutta myös muuten!


3. Yhteinen lempipaikkanne. 


Muutimme uuteen kotiin jouluksi 2015, tarkalleen ottaen marras-joulukuun vaihteessa. Uusi koti tuntuu omalta ja olemme viihtyneet jopa paremmin kuin olin uskaltanut toivoakaan, ja koti on meille molemmille tärkeä paikka. Mutta olemme molemmat hyvin kiireisiä, ja arkemme on aika vauhdikasta... Uskon että aika moni omasta kokemuksestaan tietää millaista on kiireinen elämä. Meillä se on sitä, että Kristian käy töissä noin 30km:n päässä ja puuhastelee päivätöidensä ohessa iltaisin aina mitä milloinkin, yleensä autojuttuja. Minun työpaikkani ei ole kuin kilometrin päässä, mutta ohjaan päivätyöni lisäksi pienille lapsille joukkuevoimistelun alkeita ja olen urheiluseuramme hallituksen jäsen. Sen lisäksi aloitin tosiaankin taas salibandyn pelaamisen! Pelaamme tulevalla kaudella IV-divisioonassa ja harjoittelemme kahtena iltana viikossa, sekä siihen päälle joukkueen ulkopuolella tehtävä omatoiminen kunnon kohotus ja häädieetin toteuttaminen. Sekä yksi blogi. Niin ja yhdet häätkin olisi suunniteltavana ja järjestettävänä. Ja kun niitä kummilapsia, sukulaisia ja ystäviäkin on niin ihana nähdä! ❤️

Niinpä tämä niin ihana, mutta myös niin hektinen koti on toisinaan ihana vaihtaa rauhallisempaan miljööhön, ja siksi meidän yhteinen lempipaikkamme on tuo samainen lammenranta, jossa vaihdoimme ensisuudelmamme. 


4. Paras lomamuistonne. 


Meidän yhteiset lomailut on olleet aika vähissä, jos puhutaan siis ihan kunnon turistilomista. Minun lomani menevät aina kouluvuoden mukaan, eli olen lomalla aina syyslomat ja talvilomat sekä muut koululaisillekin vapaat päivät. Kristian puolestaan on nuo yleiset loma-ajat pääsääntöisesti töissä, sillä perheelliset ihmiset viettävät lomansa samoihin aikoihin kun lapsetkin lomailevat, ja tämä on ihan loogista, totta kai! Mutta harmittaahan se, että meidän yhteiset lomapäivät ovat todella harvinaisia. Niinpä mitään suuria reissuja emme ole voineet toteuttaa. 

Vuonna 2011 teimme kuitenkin elämämme parhaan reissun! Koko kesän oli ollut sateista, ja jatkuva sateen ropina alkoi jo tympiä, vaikka siitä kovasti pidänkin. Määränsä kaikella kuitenkin! Niinpä yhtenä elokuun alun perjantaina töistä päästyämme pakkasimme auton ja lähdimme ajamaan määränpäänä auringonpaiste! Sääennustuksen mukaan suunnaksi valikoitui pohjoinen. Pysähdyimme välillä tutkimaan kumpainenkin omaa karttaamme ja katselimme niistä mukavanoloisia paikkoja, joissa haluaisimme käydä. Ensimmäiseksi yöksi päädyimme Simonkylään. Nukuimme yön autossa - ja aamulla heräsimme auringonpaisteeseen! Keittelimme retkikeittimellä aamukahvit ja jatkoimme matkaa jonnekin vieläkin aurinkoisempaan paikkaan, jos se vain oli mahdollista... 


Lauantaina ajoimme ensin Tornion kautta Ruotsin puolelle ja pysähdyttyämme jälleen tutkimaan karttojamme iskimme kumpikin silmämme samaan ihanaan, pieneen saareen, jossa kävimme nauttimassa hiljaisuudesta ja auringosta. Ja kyllä - siellä oli vielä monin verroin aurinkoisempaa kuin tuona lauantaiaamuna aurinkoon heräilevässä Simonkylässä, aivan kuin etelän lämmössä olisi ollut...

Suomen puolella ajoimme vielä Suomen kapeimman kohdan päästä päähän, kunnes päädyimme yöpymään Kalajoella. Sunnuntaina lähdimme sitten ajamaan takaisin kotia kohti.

Viikonloppu oli todella kaunis ja aurongonpaisteinen, ja vaikka Keski-Suomen puolella meitä odotti samainen vesisade ja harmaus kuin lähtiessäkin, oli mieli ja keho rentoutunut lyhyellä viikonlopun ex tempore-matkalla vähintäänkin viikon mittaisen lomareissun verran!!!

Kilometrejä tämän reissun aikana kertyi kaikkiaan noin 1500. Tuolloin minulla ei ollut vielä ajokorttia, mutta ilman korttiakaan en toki ajanut vaan sain toimia pääkartturina koko matkamme ajan!


5. Jokin häitänne varten tehty hankinta. 


Kusti polki minulle tiistaina ihanan, kauan odotetun paketin, jonka sisällöstä en voi tämän enempää tällä erää paljastaa, vaan palaan aiheeseen kun aika viimein on oikea...



6. Ajatuksesi hääsuunnittelusta.


Tarkennan: ajatukseni TÄMÄN HETKEN hääsuunnittelusta.
Sillä kohta apua tarvitaan!


7. Sulhasen ajatukset hääsuunnittelusta.


"Mistä se puhuu..?".

Tämä kuva tuli kuin apteekin hyllyltä kysyessäni Kristianilta kuvaa, joka kuvastaisi hänen ajatuksiaan hääsuunnittelusta. Ei lisättävää.

8. Onnistuineiden häiden salaisuus.


Rakkaat ihmiset ❤️


9. Häidenne teema.

Meidän häiden teemassa yhdistyy vintage ja bling, 
ja värien puolella näkyvät punakulta, mintunvihreä, valkoinen ja vaaleanpunaisen eri vivahteet. 


Huh, olipa ihana tämä kuvahaaste!
Eli uusia haasteita odotellessa! 

2 kommenttia:

  1. En ehtinyt kommentoimaan aikaisemmin, mutta korjataanpa tämä puute nyt! ;)

    Mutta siis - ihan mielettömän hienoa, että otit haasteen vastaan! <3 Ihan superhauska päästä näkemään muiltakin näitä hääaiheisia kuvia, ja ihan erityisesti nuo teidän yhteiskuvat on ihan supersöpöjä! Meistäkään ei suurimmaksi osin saa yhtään "normaalia" kuvaa (aina jompi kumpi vääntelee naamaansa...), mutta toisaalta - nehän ne just niitä aitoja ja oikeita kuvia on! :-D

    Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut ihana katsella millaisia kuvia muut laittavat, ja juuri se kun kaikkien haasteet näyttää niin erilaisilta, omanlaisilta!
      Hah, joo tuo "normaalien" kuvien saaminen tuntuu olevan ihan silkka mahdottomuus, joten näillä mennään!!! :D

      Poista