12.10.2016

Häädieetti - missä mennään?

Noin viisi viikkoa sitten päätin sanoa heipat epäterveellisille elämäntavoille ja toivotin tervetulleeksi uuden, terveellisemmän elämän! Suoraan sanottuna ajatukset noihin aikoihin juuri ennen dieetille ryhtymistä olivat aika kauhunsekaiset ja jännittyneet. Entä jos en saakaan tuloksia?  Mitä jos yritän kaikkeni, mutta mitään ei tapahdu? Tai ylipäätänsä onko minulla tarpeeksi itsekuria ryhtyäkseni koko hommaan? Nyt viisi viikkoa myöhemmin, on aika katsoa peiliin, ja miettiä mitä on saavutettu.


Vasemman puoleinen kuva on otettu viikko aloittamisen jälkeen, oikeanpuoleinen puolestaan tänään, kun takana on viisi viikkoa terveellisempiä elämäntapoja. (Pssst! Tästä pääset katsomaan viiden viikon takaisen ensimmäisen häädieetti-postauksen!)

Kun katson itseäni peilistä, en näe peilikuvasta sitä naista, jonka muut minut nähdessäni näkevät. Myönnän sen. Jonain päivänä näen itseni hoikempana kuin oikeasti olen, mutta yleensä näen peilissä naisen, joka on kamalan suurikokoinen. Siksipä eilinen pysäytti minut. Kuulin yhden päivän aikana kahden eri ihmisen sanovan minulle, kuinka olin laihtunut. Minäkö? Laihtunut? Mutta eihän se sovi yhteen sen kanssa mitä näen kun katson peiliin! Mutta olin kuulemma kuin toinen ihminen. Toinen ihminen vain siksi, että olin valinnut sinä aamuna vaatehuoneen hyllyltä hieman vartalonmyötäisemmän paidan kuin ne löysät paidat joita töissä normaalisti käytän...

Kotiin päästyäni aloin miettimään asiaa, ja tajusin, että nuo hurjat väitteethän voivat vaikka pitää paikkaansa! Niinpä marssin vaatehuoneeseen, ja vaate vaatteelta sovittelin päälleni sellaisia paitoja, jotka olivat kiristäneet päälläni ennen. Vaan eivätpä kiristäneet enää! (Ainakaan niin pahasti!) Nuo mustat housut, jotka jalassani tänään ovat mahtuivat jalkaani ennen vain väkisin kiskomalla. Tänään niihin mahtuu jopa muutama sentti tyhjää. Samoin päälläni oleva musta paita on aiemmin (kun sitä olen joskus aikoja sitten kehdannut käyttää) myötäillyt vartaloani tiukasti, mutta tänään tajusin sen alkavan olla minulle ISO!
 

Ja mikä parasta, en ole yhtenäkään päivänä nähnyt nälkää!!! Saan syödä runsaan aamiaisen, lounaan, välipalan, päivällisen ja kunnon iltapalan. Viikonloppuisin olen herkutellut aivan huoletta ja täysin hyvällä omallatunnolla, ja siitä huolimatta tuloksia tulee!


Mutta vaikka tuloksia tulee, ei painoni ole juurikaan laskenut. Alussa painon paikallaan pysyminen kieltämättä turhautti, ja suuressa sokerin himossa olisi ollut ehkäpä helpompaa vaan luovuttaa ja tarttua suklaalevyyn, sillä onhan se nyt ihan sama mitä tekee vai tekeekö mitään jos paino pysyy aina samana... VÄÄRIN! 

Pysähdyin miettimään asiaa ihan rauhassa, ja ajatuksen kanssa. En ennen syyskuuta tehnyt juuri muuta, kuin kävin yhden kerran viikossa pelaamassa salibandya, aina puolitoista tuntia kerrallaan. Mutta viimeisen viiden viikon aikana on liikunnan määräni lisääntynyt nyt niin, että yhden kerran sijaan käynkin neljä, parhaimmillaan viisi kertaa viikossa pelaamassa tuon saman puolitoista tuntia, eli näin lyhyelläkin matematiikalla voisin väittää, että liikkumiseni on nelin- tai viisinkertaistunut! Miten käy lihaksien, ja miten käy painon..? Niinpä. Siksi en enää stressaakaan siitä, mitä vaaka minulle sanoo, enkä tee enää sitä virhettä, että tarkkailisin itseäni vain vaa'an kautta. Noup! Nykyään minulla on apunani aivan uusi ystävä, ja sen nimi on mittanauha! Se ei yritä huijata minua niin kuin vaaka tekee. Se kertoo minulle paljon selvemmin onko tuloksia saavutettu vai ei, ja jos on, niin millaisia.


Mutta vaikka tämä koko kutistumishomma on vasta aivan aluillaan, ja jonkinlaisia tuloksiakin on jo saavutettu, on tässäkin asiassa kääntöpuolensa. Nimittäin sormukseni on käynyt minulle hieman suureksi!!!!! Se toinen sormus on siis saatava nimettömään mahdollisimman pian, jotta kihlasormuksen turvallisuus olisi taattu!!!


Tällaisia kuulumisia tällä kertaa, katsotaan millainen on seuraava etappi kun kohti tavoitteita mennään hitaasti, mutta varmasti! Nyt minä lähden - yllätys, yllätys - pelaamaan salibandya! 

2 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa miten nopeasti oot saanut tuloksia aikaan! Ja ei tosiaan vaakaa kannatakaan tuijotella vaan peiliä ;) tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!!! <3
      On kyllä hassua miten helppoa se loppujen lopuksi voikaan olla, kun vaan syö suht terveellisesti ja liikkuu tarpeeksi! Toki onhan tässä vielä matkaa maaliin, joten katsotaan kuinka tästä edetään... Ja hei kiitos tsempistä, sitä tarvitaan aina!!! :) <3

      Poista