sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Tavallinen torstai-ilta...

Se oli ihan tavallinen torstai-ilta.
Olin töiden jälkeen jäänyt pelaamaan muiden työntekijöiden kanssa sählyä, ja sen jälkeen siirryin tuttuun tapaan ohjaamaan illaksi vielä lasten joukkuevoimisteluryhmiä.
Harjoittelimme hyppyjä.

Olin aamulla lähtenut kävellen liikkeelle, mutta jumppien jälkeen tuntui etten jaksaisi enää kuin pakon edessä kävellä kotiin, lisäksi pohkeet tuntuivat painavan enemmän kuin koskaan kahden tunnin hyppimisen jälkeen. 
Vaan eipä minun tarvinnutkaan kävellä, sillä Kristian ilmoitti tulevansa hakemaan minut.
Olin onnellinen, ja kiitollinen. 
Kiitollinen miehestä, joka ymmärtää kun olen väsynyt, ja hakee minut kotiin. 

Kotiin päästyämme kävin suihkussa, ja suihkun jälkeen rojahdin entistäkin väsyyneempänä sänkyyn. 
Kristian katsoi makuuhuoneessa Netflixiä. 
Pötköttelimme hetken hiljaa vierekkäin. Sanomatta sanaakaan. 
Ja varmasti myös ymmärtämättä lainkaan mitä television ruudulla pyörivässä ohjelmassa tapahtui. 
Olimme kumpikin kai vain niin kovin väsyneitä. 

Meni tovi, ja Kristian ilmoitti alkavansa nukkumaan.
Hän nousi suorittaakseen tavalliset iltatoimensa.  
Minä jäin puoliunessa makaamaan sänkyyn. 
Olin varmaan torkahtanut hetkeksi Kristianin ollessa poissa, mutta havahduin siihen, kun hän istahti taas sängyn reunalle. 
Raotin silmiäni ja katsoin Kristianiin.
Siinä hän oli, unelmieni mies, sänkymme laidalla, niin kovin keskittyneen näköisenä myttäämässä höyhentyynyjään ja pöyhimässä untuvapeittoaan.
Seurasin tätä toimitusta pieni hymynkare huulillani. 

Kun pöyhiminen ja möyhiminen loppui, hän veti minut lähelleen, suukotteli kasvojani, ja kertoi rakastavansa minua. 
Sen jälkeen Kristian asetteli päänsä tyynylleen, toivotti hyvää yötä - ja painoi vielä toisen tyynyistään tarkasti kasvojensa päälle, asetellen sen mahdollisimman tiiviisti ja tarkasti kasvojaan mukaillen. 

En tiedä oliko se väsymys vai mikä, mutta purskahdin aivan hillittömään nauruun. 

Mutta siis tämä järjestelyhän on meidän makuuhuoneessa aivan normaali juttu, eikä sinällään mitään uutta minulle! 
Ja ihmiset hyvät! Ennen kuin kukaan ehtii asiaa tämän enempää edes ajatella ilmoitan, että kyse ei ole mistään sellaisista leikeistä...
Kristianilla nyt vain on tapana alkaa nukkumaan niin, että hän asettelee päänsä tyynyjensä väliin! 
Aivan kuin pihvi hampurilaisen väliin.
Ja siihen on jopa ihan järkevä syy! 
Nimittäin Kristian alkaa pääasiassa aina joka ilta nukkumaan ennen minua, sillä hän myös herää ja lähtee töihin minua aiemmin. Niinpä lähes joka ilta miellä käydään lyhyt parin lauseen keskustelu, joka pääpiirteissään menee näin: 

Kristian: "Mun pitää nyt alkaa nukkumaan."
Niina: "Okei. Saanko kattoa vielä Netplixiä, vai meenkö olkkariin?" (huom. meillä Netflix on Netplix, God knows why...)
Kristian: "Kato vaan täällä, ei se haittaa."

Ja minähän katson.
Katson Netplixiä, ja katson Kristianin tyynyepisodia.
Katson, kuinka Kristian parhaansa mukaan pakenee television tuomaa valoa tyynyjensä alle, mutta haluaa minun silti jäävän mieluummin makuuhuoneeseen, kuin siirtyvän olkkariin...

Mutta tuona torstai-iltana, aivan umpiväsyneenä tuota tuttua toimitusta seuratessani tajusin kuinka omalaatuisia me ollaankaan.
Ja niin tuttu tosiaan kuin tuo tapa minulle onkin en kerta kaikkiaan voi ymmärtää sen mukavuutta!
Mutta eniten siinä vieressä aitiopaikalta Kristianin omituista iltarutiinia nauraessani ajattelin sitä, miten paljon meillä loppujen lopuksi onkaan niitä kummankin omia, sekä meidän yhteisiä omituisia tapoja...
Paljon. Ihan tolkuttoman paljon.
Ja mietin myös sitä, miten arvokasta on olla juuri se, keneksi sinut on luotu.


Kuinka upeaa on uskaltaa olla täysin oma itsensä, ja tulla rakastetuksi juuri sellaisena!
Kuinka tärkeää on, että toisen kanssa saa olla täysin oma itsensä, ja hän rakastaa sinua juuri siksi!

Se on ehkä parasta mitä minä tiedän.

Vaikka tyynyt olivatkin juuri nyt niin hyvin asetellut ja Kristian valmiina alkaakseen nukkumaan, oli minun aivan pakko vielä raottaa tyynyn kulmaa ja antaa suukko tuolle hassulle, ihanalle, minun rakkaimmalle.


perjantai 25. marraskuuta 2016

Pöytänumerot part 2

Edellinen postaus valotti hieman erilaisia vaihtoehtoja pöytien numeroimisen, ja lähinnä sen esille asettelemisen suhteen, sekä esitteli millaisia puitteita pöytien numeroinnissa on muun muassa mahdollista käyttää.

Nyt pohdinnan alla on se varsinainen numerointi!

Tavallisin numerointitapahan on tietysti numeroida pöydät järjestyksessä ykkösestä eteenpäin niin pitkälle kuin pöytiä riittää.
Ja hyvä tapa tämäkin! Mutta mitäpä jos asian tekisikin toisin, omalla tavalla?

Tässä bloggauksessa perehdytäänkin antamaan muutamia vinkkejä siihen, kuinka voi helposti ja yksinkertaisesti saada pöytänumeroista enemmän omanlaiset!

YHTEISET MATKAKOHTEET

Oletteko reissanneet yhdessä? Ulkomailla?
Miten olisi, jos pöydät olisivatkin näin ollen "numeroitu" maiden tai matkakohteiden nimillä, joissa te olette yhdessä käyneet?
Lontoo, Sydney, Japani tai Rodos, ei hullumpia pöytien nimiä!
Lisäksi näiden perään voi halutessaan lisätä vuosiluvutkin, jolloin yhteinen matka on tehty.

Minusta ainakin aivan loistava idea, varsinkin häihin joissa teemassa näkyy muutenkin matkustaminen!


Kuvat vasemmalta oikealle, ylärivi: kuvakuva ja alarivi: kuvakuva

TÄRKEÄT PAIKAT

Entäpä teille yhteisiksi, tärkeiksi muodostuneet paikat?

Ne voisivat olla vaikkapa kaupunkeja tai kuntia, tai tapaamispaikkoja kuten kesämökki, pendolino tai Ilosaarirock, ihan mitä vain!
Ja sopiipa ne yhteiset matkakohteetkin myös tähän kategoriaan!

Meillä tämän nimikkeen alle tulisivat ainakin luokkakokous, Hirvaskankaan Shell, Oulu ja lammenranta...


Kuvat vasemmalta oikealle, ylärivi:kuvakuva ja alarivi: kuva

MUSIIKKI

Ihana vaihtoehto on myös musiikki.

Pöydät voi nimetä esimerkiksi yhteisten lempikappaleidenne nimillä, tai niiden kappaleiden suosikkikohdilla.
Myös artistien nimillä numeroituja pöytiä olen nähnyt.

Yltiöromanttinen ja ihana vaihtoehto on myös sen teidän kappaleenne sanojen jakaminen pöytänumeroiksi, mikäli teiltä sellainen, selkeästi oma, yhteinen kappale löytyy.


Kuvat vasemmalta oikealle, ylärivi: kuvakuva ja alarivi: kuva

VALOKUVAT 

Myös teistä kahdesta otetut kuvat ovat sekä hauska että suloinen vaihtoehto. Kuvissa eri mahdollisuuksia on paljon, esimerkkinä mainittakoon lapsuuden kuvat teistä samanikäisinä, kuvat teistä samalta vuodelta tai yhteiset kuvat yhdessäoloajalta.


Kuvat vasemmalta oikealle, ylärivi: kuvakuva ja alarivi: kuvakuva

TÄRKEÄT PÄIVÄMÄÄRÄT 

Entäpä jos pöydät olisi numeroitu teidän yhteisen elämänne tärkeillä päivillä..? Tapaamispäivä, seurustelunaloittamispäivä, kihloihinmenopäivä, hääpäivä, mahdolliset lasten syntymäpäivät... Tai pelkillä tärkeiden tapahtumien vuosiluvuilla!



Kuvat vasemmalta oikealle, ylärivi: kuvakuva ja alarivi: kuva

ELOKUVAT TAI TV-OHJELMAT 

Elokuvista kovasti pitävät parit voivat nimetä pöytänsä lempielokuviensa mukaan. Muita mahdollisuuksia ovat esimerkiksi sellaiset elokuvat, joita olette yhdessä käyneet elokuvissa katsomassa, jolloin pöytänumeroina voisivat toimia elokuvaliput.


Pöydät voivat olla nimetty myös vaikkapa pelkkien näyttelijöiden tai lempiroolihahmojen mukaan.


Kuvat vasemmalta oikealle, ylärivi: kuvakuva ja alarivi: kuva

KIRJAT JA KIRJAILIJAT

Kirjoista sekä lukemisesta pitäville pareille hyvä vaihtoehto pöytien nimeämiseen on kirjojen nimet, kirjailijat tai lempikirjojen suosikkilainaukset. 

Pöydät voi nimetä myös pelkin mietelausein! 

Kuvat vasemmalta oikealle: kuvakuva

YHTEISET HARRASTUKSET

Jos olette kovia festareiden ystäviä ja käytte kesäisin useilla eri festareilla, tai vaikkapa joka vuosi aina samoilla, hyödyntäkää niiden lippuja myös pöytien nimeämisessä! Samoin toimivat myös suosikkiurheilujoukkueen peliliput, tai vaikkapa eri jääkiekkojoukkueiden logot. 

Vai oletteko kovia lautapelien ystäviä? Hyödyntäkää sitä!


Kuvat vasemmalta oikealle, ylärivi: kuvakuva ja alarivi: kuva

Kun asiaa oikein miettii tajuaa, että erilaisia mahdollisuuksia pöytien nimeämiseen on rajattomasti. Teemoiksi käyvät niin eläimet, animaatiot, julkkikset, harrastukset, päivämäärät... ja niin edelleen! Niinpä nimetkää pöytänne rohkeasti muutoin kuin tavallisin numeroin, mikäli se yhtään omalta tuntuu! 

Tällaiset pienet asiat, joilla häistä on helppo saada juuri teidän kahden näköiset, ovat ainakin minun suosikkejani, ja mikäs sen parempaa kuin pieni omaleimainen idea siellä ja toinen täällä, muutoin kuitenkin niin usein valtavirtaa myötäilevässä hääpäivässä! 

Ja entäpä meidän pöytänumeromme sitten..? 
No ne me haluamme pitää salassa häihin saakka, mutta sen verran voin teille paljastaa, että ne tulevat liittymään erittäin olennaisesti Kristianin harrastukseen... eivätkä ne ole pelkkiä numeroita, hih! 

Apua, enää 260 päivää häihin!!!!! 

perjantai 18. marraskuuta 2016

Pöytänumerot, Part 1

Pöytien koristelu on yksi häiden suurimmista ja näyttävimmistä koristelukohteista. 
Olimme pidemmän aikaa katselleet ja hakeneet inspiraatiota eri lähteistä omia häitämme ajatellen, sekä miettineet pöytien koristelua meidän tyyliimme sopivaksi. 

Pöytien koristeluun kuuluu monia liikkuvia osia, mutta me päädyimme pohtimaan ensimmäiseksi pöytänumeroiden tyyliä. Emme kumpikaan halunneet pöytiimme minkäänmuotoisia taiteltuja kartonginpaloja ja lopulta hieman toisenlaisia vaihtoehtoja etsiessä alkoivatkin asiat pikkuhiljaa loksahdella paikoilleen... 

Seuraavassa ensin hieman erilaisia pöytänumeroiden tyylejä, ja lopuksi tahdon esitellä teille meidän tulevat pöytänumeromme! 

*  *  *  *  *  *  *  *  *  *

VALOKUVAKEHYKSET ovat mielestäni upea ja elegantti tapa pöytien numeroimiseen! Tämä olisi voinut aivan hyvin olla myös meidän valintamme, mutta jokin muu vaihtoehto oli kuitenkin vielä ylitse näiden. Mutta kauniita ne ovat, eivätkö olekin? 


Kuvat vasemmalta oikealle, ylärivi: kuvakuva ja alarivi: kuvakuva

PULLOT ovat hauska ja monimuotoinen numerointitapa.

Pullot voidaan maalata tai koristella minkä väriseksi tai tyyliseksi tahansa, ja vain mielikuvitus on rajana! Lisäksi mikäpä estää hyötykäyttämästä pöytien numeroinnissa käytettäviä pulloja samalla vaikkapa vesipulloina!


Kuvat vasemmalta oikealle, ylärivi: kuvakuva ja alarivi: kuvakuva

ILMAPALLOT ovat suloinen ja hauska vaihtoehto. 
Eri tyylisiä ratkaisuja riittää palloissakin niin värin, muodon kuin koonkin suhteen! 



Kuvat vasemmalta oikealle, ylärivi: kuva, kuva ja alarivi: kuva, kuva

GLITTER. Tarvitseeko muuta enää lisätäkään..?



Kuvat vasemmalta oikealle, ylärivi: kuva, kuva ja alarivi:kuva, kuva

KIRJAT ovat ihana vaihtoehto! 
Kirjoilla voidaan saada aikaiseksi lähestulkoon millainen tyyli tahansa! 
Ja jokin niissä vain niin kovasti viehättää!




Kuvat vasemmalta oikealle, ylärivi: kuvakuva ja alarivi: kuva, kuva

HEDELMÄT ovat mielestäni aivan loistava valinta! 
Pirteä, värikäs, eikä liian tavanomainen! 
Lisäksi erilaisia vaihtoehtojakin on riittämiin!  


Kuvat vasemmalta oikealle, ylärivi: kuvakuva ja alarivi: kuvakuva


PUU on upea elementti myös pöytien koristelussa.
Lisäksi vaihtoehtoja on jälleen melko rajattomasti, sillä puusta on mahdollista saada miltei mitä vain!


Kuvat vasemmalta oikealle, ylärivi: kuvakuva ja alarivi: kuvakuva

PEILIT ovat kaunis ja elegantti valinta.

Meidän valinta.

Tässä alkuun hieman ihania inspiraatiokuvia...


Kuvat vasemmalta oikealle, ylärivi: kuvakuva ja alarivi: kuvakuva

... ja tässä meidän tulevat pöytänumeromme!

Ja I must say I'm in love! 


Mutta tämän enempää en näistä tällä erää kuitenkaan vielä paljasta.
Seuraava askel on miettiä kuinka pöydät sitten oikein numeroidaan, ja siitä aiheesta jatketaankin sitten postauksessa nro. 2!