5.2.2017

Projekti: Täydellisen hääpuvun metsästys, and I have found The One

Perjantaina 13. tammikuuta julkaisin tekstin Projekti: Täydellisen hääpuvun metsästys.
Tuon tekstin alussa lukee näin:

"Tämä täydellisen hääpuvun metsästys alkaa virallisesti lauantaina helmikuun 4. päivä, kun minä ja osa kaasoistani lähdemme tarkistamaan Jyväskylän hääpukuliikkeiden tarjontaa. En halua odottaa reissulta liikoja, mutta toivon että tuon kierroksen jälkeen selvillä olisi edes se, minkä mallinen puku minulla on etsinnässä! Ja toki saahan SE pukukin löytyä, en pistä vastaan, mutta alati enenemissä määrin esiintyvästä pikkutarkkuudesta johtuen luulen, että tästä etsinnästä on tulossa pitkä, ja jos ei ihan piinallinen, niin voimia kuluttava ainakin!"

Eilen, tuona sovittuna lauantaina, astelin avoimin mielin sisään Jyväskylässä sijaitsevaan autotalliin. Olin varannut sovitusajan samalle päivälle niin Jyväskylän Juhla-asuun kuin tähän kyseiseen liikkeeseenkin, ja olimme juuri hetkeä ennen autotalliin astumista käyneet jo tarkastamassa ensimmäisen paikan tarjonnan. Vastoin odotuksiani löysin Juhla-asusta upean puvun, ja kaiken kaikkiaan potentiaalisia vaihtoehtoja oli 3 kappaletta! Päädyin varaamaan niistä yhden, sen joka sai minut tuntemaan oloni prinsessaksi ja ihastelemaan itseäni peilistä onnellinen hymy kasvoillani. Pukuun olisi pitänyt tehdä muutamia pieniä muutoksia esimerkiksi dekolteehen, helmaan ja hihoihin, sekä muuttaa puvun kokoa, mutta silti lähtiessäni tuosta liikkeestä 90% minusta oli varma, että saapuisin noutamaan pukuni tästä liikkeestä vielä saman päivän aikana. En kuitenkaan halunnut perua aiemmin sopimaani aikaa tuohon toiseen liikkeeseen, ja niinpä pakkauduimme kaasoineni autoon ja päätimme lähteä antamaan sillekin vielä mahdollisuuden. 

Hetken ajeltuamme saavuimme rauhalliselle omakotitaloalueelle, ja navigaattorin ilmoittaessa meidän olevan perillä ajoin auton parkkiin. Nousimme autosta ja hetken ihmeteltyämme erään autotallin ovi avautui, ja meidät kutsuttiin sisään. Olimme saapuneet paikkaan nimeltä Wedding Garage. Pukuja ei ollut edelliseen paikkaan verrattuna paljoa, mutta riittävästi saadakseen aikaan ne ihanat väristykset, joita pian sovittamaan pääseminen aiheuttaa. 

Kerroin heti alkuun millaisilla kriteereillä lähtisimme liikenteeseen, mikä oli toivomani puvun malli, materiaali ja muut minulle olennaiset asiat. Myyjä kertoi minulle suoraan, ettei hänen varastossaan olisi yhtään pukua, joka sopisi täysin antamiini kriteereihin, mutta toistin olevani liikenteessä avoimella mielellä, jolloin voimme hylätä liian tarkat ehdot ja rikkoa rajoja. Sitä paitsi suurin osa kriteereistäni perustui omiin mielikuviini siitä, millaiseen pukuun vartaloni sopisi kaikkine vikoineen. 

Myyjä päätteli kokoni ja osui siinä täysin oikeaan, penkoi hetken rekkejään ja nosteli esiin muutamia pukuja niitä minulle esitellen. Viimein hän nosti esiin puvun, ja kertoi vakuuttavalla äänellä sen tulevan istumaan minulle täydellisesti, joten jospa aloittaisimme sovittamisen siitä. Olinhan tullut paikalle avoimin mielin joten vastasin sen sopivan, vaikka päässäni pyöri vain ajatus kuinka en koskaan tulisi sopimaan tuohon pukuun, tai näyttämään siinä hyvältä. Se oli äärettömän kaunis puku, mutta malliltaan jotain juuri sellaista, jonka olen mielessäni siirtänyt automaattisesti hylättyjen pukujen romukoppaan, sillä ne eivät minun vartalolleni istuisi. Mutta saisimmepa ainakin tähän kohtaan hyvät naurut!

Kävelin peilin eteen, ja puku laskettiin päälleni. Kun viimein varovasti avasin silmäni näkemäni peilikuva oli paljon odottamaani parempi... Ja silloin myyjä alkoi kiristää pukuani. Joka vedolla se tuntui istuvan aina vain paremmin ja paremmin, ja viimein kun puku oli kunnolla päälläni en voinut uskoa näkemääni. Se puku, jossa joka ikisissä mielikuvissani näytin äärimmäisen onnettomalta morsiamelta sai minut todellisuudessa näyttämään kauniimmalta kuin koskaan!!! Sitten hiuksilleni aseteltiin huntu, ja käsiini ojennettiin kimppu kauniita valkoisia sovituskukkia. Nostin pääni katsoakseni itseäni peilistä - ja purskahdin itkuun. Puku oli minulle täydellinen, se istui minulle täydellisesti ja se sai minut näyttämään täydelliseltä!!! Aiemmissa sovittamissani puvuissa näytin mielestäni nätiltä, mutta jokaisessa puvussa oli jokin "mutta", jotain mitä minun tulisi muuttaa itsessäni tullakseni nätistä kauniiksi. Mutta tämä puku - olin siihen täydellinen kaikkine vikoineni! 

Sellaista pukua, joka saa aikaan vain ja ainoastaan positiivisia tuntemuksia vailla mitään parannettavaa, ja aitoja onnenkyyneliä, ei vain voi jättää ostamatta. Senpä vuoksi minun vaatehuoneessani roikkuu nyt maailman kaunein hääpuku, joka tekee minusta kauniimman morsiamen kuin koskaan olen uskaltanut unelmoida!!! Ja kauneus lähtee sisältä päin, jolloin itsensä hyväksyminen on äärimmäisen arvokasta, ja itsevarmana on huomattavasti helpompi sisäisen hehkun lisäksi hehkua myös ulospäin. Tuossa puvussani minä hehkun. Ja tuossa puvussani minä hyväksyn itseni juuri sellaisena kuin olen, en grammaakaan kevyempänä, en senttiäkään hoikempana, vaan juuri niin epätäydellisen täydellisenä, jollaisena Kristian jaksaa päivittäin muistuttaa minut näkevänsä ❤️


Ei tullut etsinnästä niin pitkää, ei piinallista, eikä voimia kuluttavaakaan. 
Ja nyt - etsintä on päättynyt ❤️ 

16 kommenttia:

  1. Oi, ihanaa! :) Onnittelut puvun löytymisestä. Nauti hyvästä fiiliksestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja todellakin nautin!!! :) On kyllä niin epätodellinen olo, kun puku löytyi niin nopeasti ja helposti, ja oli vielä niin täydellinen... <3 Ja nyt ymmärrän taas paremmin niitä morsiamia, jotka eivät millään malttaisi odottaa hääpäivää, kun Se Oikea puku on löytynyt, hih! <3

      Poista
    2. Mä en edes tiennyt koko tuon Wedding Garagen olemassaolosta, joten kiitos vaan vinkistä. :D Eivät taida (ainakaan vielä) hirveästi mainostaa. Pitää poiketa sielläkin mekkometsällä.

      Poista
    3. Paikka oli mullekin uusi ja kuulin siitä ensimmäiseksi kaasoltani, joka puolestaan oli saanut tietää paikasta aivan toisten häiden puolesta! :D Eli kovin suurta mainontaa ei muistaakseni pian vuoden verran toimineella Wedding Garagella vielä taida olla, mutta kun asiaa alkoi selvittelemään löytyi netistä niin facesivut kuin instatilikin :) Ja jos käyminen vain mitenkään on mahdollista, niin voin kyllä sydämestäni suositella Wedding Garagea jo täysin tuon oman kokemukseni vuoksi!!! Ja vaikka pukuja on rajallinen määrä, niin tuota omaa pukuani katsoessa voin käsi sydämellä todeta, että ei se määrä, vaan laatu... ;) <3

      Poista
    4. Muistatko, minkä tyyppisiä pukuja liikkeessä käyntiaikanasi oli? Siis oliko valikoimassa esim. merenneitoja/prinsessatyylisiä mekkoja, enemmän koristeellisia vai simppeleitä malleja? Vai kaikkea sopivasti? :D Nettisivuilla oli kuvia joistakin puvuista, mutta ei varmasti kaikista.

      Poista
    5. Kyllä siellä oli pukua aika laidasta laitaan! Oli merenneitoa ja runsaampihelmaista, oli simppelimpää ja koristeellisempaa, sekä pitsiä että taftia! :) Tosin tokihan puvuissa on varmasti myös aika suuri vaihtuvuuskin. Mutta minusta tosi mukava kun pukuja päivitellään myös nettiin, vaikka niin kuin arvelitkin ei kaikkia pukuja sieltä kuitenkaan löydy! :)

      Poista
  2. Ihanaa! Onnittelut täydellisen puvun löytymisestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!!! :) Ja vaikka luulin, että valmiina en voi täydellistä pukua löytää, niin kuinkas sitten kävikään... <3

      Poista
  3. Voi mulle kävi just samalla tavalla! Se on mieletöntä ja en olis uskonut että oikeasti on olemassa se oikea puku, mutta niin se vain taitaa olla, että on sellaisia olemassa, jokaiselle Se yksi oikea puku. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin onneksi olkoon sullekin, sillä tää tunne on nimittäin niin mahtava etten aiemmin oo osannu ajatellakaan miten onnellinen sääkin olet pukusi löytymisestä varmasti tosiaan ollut!!! Nyt kun se sattu omalle kohdalle alkaa vasta oikeasti ymmärtää sitä mikä merkitys sillä oikean puvun löytymisellä on... Huoh. Voi meitä onnekkaita!!! <3

      Poista
  4. Aivan ihana stoori! Nosti mieleen muistoja oman hääpuvun löytämisesta ja meinasi melkein tippa nousta linssiin. <3 Ihanaa ja onnea! <3

    VastaaPoista
  5. Enpä malttaisi odottaa näkeväni sinua ihanassa puvussasi, unohtamatta Krisseäkään. Olette todella upea pari tiedän sen. <3

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, että puku löytyi! :) Itsekin muistan sen huumaavan tunteen, joka valtasi minut, kun löysin sen oikean. Toivottavasti kaikki morsiamet saisivat kokea sen tunteen, kun oikea puku löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Toivon tuota täysin samaa, kyllä tämä tunne pitäisi jokaisen häitään valmistelevan morsiamen saada tuntea!!! <3

      Poista