8.2.2017

Vihkisormus is in da house!

Viime lauantai oli meidän häidemme järjestelyiden etenemisen, ja varsinkin minua koskevien olennaisimpien hankintojen kannalta aivan poikkeuksellinen päivä. Kuten kirjoitinkin, vastoin kaikkia odotuksiani menin ja löysin sen unelmieni puvun, joka yhdellä sanalla kuvaten on aivan täydellinen - jos näin ällömakean ilmauksen minulle, pukuunsa vastarakastuneelle sallitte. Mutta koko lauantain ihanuuden kruunasi tuon hääpuvun lisäksi vielä yksi ostos...

Noin kello 13.30 astelin ulos Wedding Garagen ovesta oman unelmapukuni uutena, onnellisena omistajana, ja luulen etteivät jalkani tainneet koskettaa lumista jalkakäytävää yhdelläkään askeleella. Autolle saavuttuani laskin varoen pukuni takapenkille ja ripustin sen pukupussistaan kauhukahvan vaatekoukkuun roikkumaan. Kaasot kyytiin, ja matkamme jatkui takaisin Jyväskylän keskustaan, jossa palkitsimme itsemme hyvällä ruualla. Ennen kotiin lähtöä suuntasimme vatsat täynnä vielä päivän viimeiseen liikkeeseen, vaikka kevyttäkin kevyemmiltä tuntuneet askeleeni olisivat mielellään johtaneetkin suorinta tietä autolle varmistamaan, että puvullani oli kaikki hyvin... Mutta edessä oli vielä pukuanikin tärkeämpi ostos. Astuin sisään kultasepänliikkeeseen, ja pyysin saada sovittaa saapunutta vihkisormustani ❤️

Olimme viikkoa aiemmin käyneet yhdessä Kristianin kanssa etsimässä minulle sormusta, ja tuolloin löysimme Sen Oikean. Sen, joka on kuin luotu yhteen kihlasormukseni kanssa, ja joka täytti kaikki kriteerini! Nyt tuo sormus oli sovitettavissa, ja se istui kihlasormukseni viereen juuri niin kuin olin ajatellut! Niinpä sormus laitettiin pakettiin ja kävelin ulos kultasepänliikkeestä tuplaonnellisena, sekä hääpuvun että vihkisormuksen tuoreena omistajana ❤️

4 kommenttia:

  1. Oi että en malta odottaa että saan omankin vihkisormukseni kotiin! Ihana että sait molemmat ostokset tehtyä, mieli on varmasti kevyempi :) Paitsi jos se kuuluisa dress/ring regret pääsee iskemään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se oli kyllä aivan unelmien lauantai!!!! <3 Ja mieli on niin kevyt etten osannut kuvitellakaan, nyt voi täysin hyvällä omallatunnolla keskittyä aivan muihin asioihin! :)
      Mutta siis tuo dress/ring regret mua alkuun aavistuksen ahdisti, että mitäpä jos se iskee ja hetkeä ennen häitä etsitään paniikilla uusia parempia tilalle, mutta kyllä mulla vaan on niin vahva tunne, että nämä on täydelliset! Huh! :D Tosin aikaa häihin on vielä 183 päivää... :D

      Poista
  2. Sieltä se kurkistaa,,,,, sormus meinaan.

    VastaaPoista