21.3.2017

Meikki ja kampaus - finally check!

Se edellisessä postauksessa mainitsemani pienenpieni valonsäde on nyt kirkastunut täydeksi auringonpaisteeksi ja vienyt synkkyyden mennessään: minulla on meikkaaja, ja kampaaja! Hurraa! 

Kuten osa teistä varmasti huomasi uskaltauduin viime kirjoituksessani avaamaan ärsyyntymistäni palveluntuottajien välinpitämättömyyteen, ja kerroin kuinka koin erittäin ikäväksi sen ettei lähettämiimme yhteydenottoihin vastattu. Vaan onnekseni aivan kaikki eivät sittenkään kuulu tähän kategoriaan! Noin viikko sitten satuin nimittäin näpyttelemään viestin sellaiseen osoitteeseen, josta sain ystävällisen vastauksen nopeasti, ja jo hetken viestittelyn jälkeen minulle valkeni, että nyt, vihdoin ja viimein, olen löytänyt sen jonka käsiin uskallan morsiuslookkini antaa!

Oikeaa kampauksen ja meikin tekijää etsiessäni olin jo valmiiksi miettinyt mitkä olisivat minulle tärkeimmät kriteerit, joiden täyttymisestä en voisi joustaa. Näitä kriteereitä oli kaksi. Tärkeimmäksi kaikista nousi toiveideni kuunteleminen. Toisille on itsestäänselvää, että liikkeelle lähdetään morsiamen visiosta, jota yhdessä sitten työstetään parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi, mutta minulle puolieni pitäminen on ollut asia joka minun on täytynyt opetella. Saatan itseäni koskevissa asioissa helposti taipua ja ajautua voimakastahtoisen ihmisen ohjailtavaksi mikäli minun näkemykseni syrjäytetään esittämällä vahvoja, "parempia" vaihtoehtoja oman näkemykseni tilalle, ikään kuin ammattilainen tietäisi paremmin mitä minä hääpäivän tyyliltäni haluan. Ja tämä taas on täysin eri asia kuin se, että ammattilaisella on silmää asiakkaan toiveen toteutukselle ja lopputuloksen toimivuudelle! Todella täysin eri asia! Nimittäin työnsä taitava palauttaa pilvissä leijuvan morsiamen takaisin faktojen ääreen, mutta osaa tehdä sen hienovaraisesti yhdistämällä oman ammattinäkemyksensä sekä asiakkaan toiveen toimivaksi kokonaisuudeksi, kun taas suora tekemästä kieltäytyminen, asiakkaan toiveen lyttääminen tai vähättely, uhkaaminen toimimattomasta lopputuloksesta tai vastuunottamisesta luopuminen ei ole se tapa jolla minut voittaisi puolelleen. Olen edelleen avoin ehdotuksille ja kuuntelen mielelläni kuinka minun alkuperäisestä näkemyksestäni veistetään oikeasti toimiva ja käytännöllinen ratkaisu jolle palveluntuottajakin voi antaa oman takauksensa, mutta en missään tapauksessa halua täysin luopua omasta visiostani ja ahtautua tavanomaiseen suomalaisen morsiamen muottiin, jos siihen en kerran halua.

Niinpä tuon viestittelyn lomassa esitin hääpäivän lookistani sen oman ajatukseni, ja sain suoran, mutta ammatillisen vastauksen: toiveeni yhtä suoraviivaisessa toteutuksessa on omat haasteensa joiden vuoksi koko päivän kestävän kampauksen saaminen ei välttämättä toteudu. Vaan tämän osasin jo aavistaa, tämän minulle oli sanonut jo niin moni muukin. Mutta sen sijaan toisin kuin nuo muut joiden kanssa olin hääpäivän lookistani puhunut, sain seuraavassa sitä palvelua, jota yksikään muu ei ollut minulle osannut tarjota: voisimme tehdä minulle toivomani kampauksen, mutta saisin myös opastuksen nopeaan ja helppoon iltakampaukseen, jonka voisin tehdä itse, mikäli kampaukseni ei tosiaan illan hämärtyessä enää kestäisikään! Ja tämä palvelu - se oli juuri sitä mitä olin niin monesta paikkaa etsinyt, mutta aina törmännyt vain "ei kannata"-mielipiteisiin! Mutta tällä tavoin minunkin toiveeni huomioidaan, mutta samalla huomioidaan myös todellisuus ja todellisuuden mukanaan tuomat mahdolliset ongelmat, joille tarjotaan - ei korvaavaa vaihtoehtoa, vaan - ratkaisu!

Joten kriteereistä 1/2 jo hyväksytysti läpi, mutta kuinka olisi sen toisen kriteerin laita?
Ja se toinen oli meikkaajan ja kampaajan saaminen kotiin. Näin siksi, että

a) hääaamu tulee olemaan aivan varmasti touhukas, olipa meillä silloin vielä tarvetta vierailla juhlapaikalla tai ei. Niinpä olisi suoranaista ajan tuhlaamista viettää kiireisestä aamusta vielä huomattava osa autossa istuen. Ja

b) meillä on kuvaaja, joka kulkee minun ja kaasojeni mukana koko hääaamun. En näe sitä millään tapaa järkevänä, että lähtisin itse laittautumaan toiselle paikkakunnalle ja jättäisin kaasot valmistautumaan keskenään, kun kuvaajan koko päiväisen mukana kulkemisen tarkoitus oli nimen omaan ikuistaa muun muassa aamun valmistautuminen YHDESSÄ kaasojen kanssa.

Heti etsinnän alkumetreillä huomasin, että tämä kriteeri oli koitumassa odottamaani huomattavasti suuremmaksi ongelmaksi. Häitämme vietetään kotipaikkakunnallamme, eikä matka kaupunkiin ole mielestämme paha, ajaahan Kristian sitä päivittäin työmatkanaan. Mutta useamman palveluntuottajan näkökulmasta hääpaikkakuntamme on liian kaukana, jolloin liikkeelle minut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi, mutta kotiimme he eivät suostuneet. Ja minä ymmärrän tämän, ei siinä ole ongelmaa. Ongelma oli siinä mistä hemmetistä sitten löytäisin sen, jolle matka ei ole ongelma?! Ja siksipä en aluksi ollutkaan uskoa, että tähänkin asettamaani kriteeriin sain juuri toivomani vastauksen!

Onko siis mahdollista, että viimein löysin kriteereihini sopivan tekijän, jonka olen todennut erittäin taitavaksi ja osaavaksi, juuri sellaiseksi jolle uskallan häälookistani huolehtimisen hyvillä mielin antaa..? No kyllä on! Ja hän on meikkitaiteilija Nina Piippanen.

Lisäksi Nina löytyy facebookista nimellä Meikkitaiteilija Nina Piippanen,
sekä instagramista nimimerkillä @meikkitaiteilija)

2 kommenttia:

  1. Tän pariin mun täytyisi itsekin nyt paneutua! Kampaajan ja meikin tekijän etsimiseen siis. Visiota jo on mutta itsekin haluaisin tyypin kotiin. Voisko noista kuvista ehkä vähän päätellä jotain sun häätyylistä? Hyvältä näyttää nimittäin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vaan kummasti sitä kiireistä päivää rauhoittaa kun kaikki laittautuminen tapahtuu saman katon alla... Tai näin voisin ainakin kuvitella! :D

      Ja joo-o, kyllä noista kuvista jotain voi päätellä... ;)

      Poista