31.12.2017

Niinan aamu - osa 3/3

Kaikenkattavan herkkuaamiaisen sekä skumppalasillisten jälkeen jatkoimme vielä hetken laittautumista, sillä kaiken handlaava morsianhan jättää aina toki sellaisetkin asiat, jotka hyvin voisi hoitaa aiemminkin, sinne ihan viimeiseen mahdolliseen hetkeen mottonaan "hyvin ehtii!". Tämän blogin historia osoittaa, että kaiken aikatauluttamisen ja järjestelmällisyyden lisäksi minulta tämä edellä mainitun tyyppisen myöhäisherännäisenkin morsiamen geeni jostain syvältä sisimmästäni löytyy, ja tällä kertaa viime tippaan jättämäni tehtävä oli kynsien lakkaus. Samaan aikaan jatkoivat myös kaasot omia valmistautumisiaan. 


Olin aikojen saatossa päättänyt, että kun viimein koittaa se päivä jolloin minä olen morsian, olisi muutamia asioita, jotka ehdottomasti, mutta toki myös järjen sekä varojen sallimissa rajoissa haluaisin toteuttaa, ja näitä asioita olen listannut pitkin blogin taivalta. Näin oli myös valokuvauksen kohdalla, ja yksi haluamistani kuvista oli yhteinen potretti kaasojeni kanssa, päällämme aamutakit, jotka jokaiselle näille elämäni naiselle sekä itselleni aivan häiden suunnittelun alkumetreillä tilasin. Pian olisi jo hääpuvun päälle pukemisen aika, joten aamutakkikuvat olisi lähdettävä ottamaan heti seuraavaksi, jotta kuvien ottamisen kanssa ei kävisi köpelösti.



Kosteassa nurmikossa pyörähtämisen jälkeen ymmärsin nopeasti, että kynsien lakkaaminen juuri hetkeä ennen takapihamme villinä rehottavaan viidakkoon astumista ei ollut hyvä idea. Hoitamalla homman hieman toisena ajankohtana ei kynsiin ehkä olisi tarttunut niin paljoa sitä sekalaista, omituista kasvustoa, jota emme valehtelematta olleet edes voineet haaveilla ehtivämme viimeisen kuukauden sisällä hoitaa. Niinpä nyt jo toistamiseen tämän aamun aikana minun oli todettava jotta ei se mitään, kyllä uudet lakat ehtisivät vielä kuivaa!

Kaikkien kynsiini keräämieni rehujen sekä vanhan lakan poistamisen ja uuden lakkakerroksen levittämisen jälkeen koitti aamun ihanin hetki, kun Sini ja Teresa avustivat hääpuvun päälleni muiden kaasojen hääriessä ympärillämme ihanan innokkaina ja niin vilpittömän onnellisina minun onnestani! 




Pukuni nyörittäminen sujui Siniltä kuin ammattilaiselta ja saman totesi myös kuvaajamme Minna. Hän kertoi tarinaa jopa sellaisesta hetkestä, jossa nyörittämisprojekti aloitettiin katsomalla ensialkuun noin puolen tunnin mittainen youtube-tutorial aiheeseen liittyen, ja muistan kuinka mietin, ettei minulla edes riittäisi kärsivällisyys niin pitkän videon katsomiselle! Onneksi ei tarvinnut riittääkään, sillä Sini handlasi homman loistavasti ihan ilman tutorialejakin ja pukuni oli puettu päälleni vaivaisessa kymmenessä minuutissa! 


Lookin viimeistelemiseen valitut korut sekä vyö, ja...


...lopulta olin valmis kohtaamaan sulhaseni! Samalla hetkessä pukemisen aikana saapunut jännitys katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin ja ainoa asia jota todella enää jännitin oli se, pysyisinkö korkokenkineni pystyssä kävellessäni epätasaisen, sorapohjaisen pihamme poikki autolle saakka...


...mutta täysin turhaa oli lopulta sekin pelko ja mekko puhtaana sekä nilkat ehjinä sullouduin huntuineni Jennin auton etupenkille.

Viimeiset ehostukset, ja jälleen jännittää! Aivan kuin en olisi nähnyt Kristiania päiväkausiin, vaikka viimeksi hän seisoi edessäni vain 12 tuntia aiemmin!



Olimme sopineet, että Kristian saapuisi kuvauspaikalle ensin, ja asioiden järjestely sujui kätevästi Mikon ja Minnan mukana kulkeneiden radiopuhelinten välityksellä. Sulhasen sekä bestmanien hääauton koristelun hieman venähtäessä kyllästyimme me pihatiemme varteen parkkeeratussa autossa istuskeluun ja siirryimme lähemmäksi kuvauspaikkaa odottamaan sulhasen saapumista.

Tässä kuoressa olivat nuo polttareissani otetut huomenlahjakuvat sekä niiden lisäksi myös pieni kirje Kristianin luettavaksi. Mikon ilmoittaessa sulhasen saapuneen kuvauspaikalle sydämeni tykytti hurjasti. Nyt se olisi menoa! Ajoimme kuvauspaikaksi valitun vihkikirkkomme pihaan ja ojensin Kristianille osoitetun kuoren Minnalle, ja Minna toimitti kirjeen Mikolle, joka puolestaan ojensi sen Kristianille. Olimme Kristianin kanssa sopineet antavamme toisillemme pienet kirjeet juuri ennen kuvausten alkamista, mutta Minna palasi takaisin autollemme tyhjin käsin. No näistäpä first look-kuvista tulisikin jännittäviä, kun morsian hakkaa sulhasta kimpulla, mietin naureskellen, ja taisinpa heittää tämän myös ääneenkin. Mutta tiesin, että kirjoittaminen ei ole Kristianin vahvuus, niinpä päätin unohtaa asian ja keskittyä vain siihen, miltä hänen näkemisensä tuntuu, oli hänellä minulle kirjettä tai ei.

Kuinka first look-kuvauksemme jatkuu, siitä lisää seuraavassa postauksessa!

Nyt on minunkin aamuni käsitelty ja tarinaa sekä varsinkin kuvia riitti hyvin kaikkiin kolmeen erilliseen postaukseen jaettavaksi! Kristianin kanssa nauroimmekin kuinka kuvia ihan kokonaisuudessaankin oli minun aamustani juurikin noin kolme kertaa enemmän kuin hänen aamustaan, joten olisikohan tällainen aamun valmistautumisten kuvaaminen sitten enemmän naisten kuin miesten juttu, tiedä häntä... ;) Pääasia kuitenkin on, että meidän molempien aamuista on tallennettuna dokumenttia, jota ihastella yhdessä vielä vuosisatojenkin päästä!

Kuvat: VMS / Minna Ikonen

30.12.2017

Niinan aamu - osa 2/3

Huomenlahjakuvien katselemisen jälkeen pysäytimme rattaat jälleen hetkeksi ja istahdimme yhdessä aamiaiselle. Ihanat kaasoni olivat tuoneet tullessaan toinen toistaan ihastuttavampia herkkuja, joten aamupalapöydästämme löytyi niin mansikoita, vesimelonia, viinirypäleitä, kahdenlaisia muffinsseja kuin suklaakahviakin - ja näin hippusen makealle perso morsian oli onnensa kukkuloilla...


"Ei tämä huulipuna tahraa, ihan hyvin voidaan pussata", väitin sulhaselle... Ups! 


Siinä samalla aamupalaa maistellessamme kävimme vielä kertaalleen läpi päivän kulun niin tarkkaan kuin kykenimme, jotta kaikelta päivän mittaan vastaantulevalta mahdolliselta ja ennalta-arvattavalta säätämiseltä vältyttäisiin. Olimmehan nyt ensimmäistä kertaa koko porukalla yhdessä! On ymmärrettävää, että aina sattuu ja tapahtuu, sehän on selvä, mutta me jos ketkä valmistauduimme  siihen kaikkeen ehkä sattuvaan ja ehkä tapahtuvaan parhaamme mukaan!


Todellisen herkkuhetken kruunuksi hääpäivän aamiaisellehan sopii pieni lasillinen kuohuvaa, eikö vaan? Näin ainakin meidän mielestä! Eikä ihan mitä tahansa kuohuvaa, vaan jotain samppanjaakin parempaa, nimittäin pullollinen Häkkisten Hääjuomaa! Ha ha ha haa! Toisin sanoen nautimme lasilliset täysin samaista kuohuviiniä, jota myöhemmin samaisena päivänä tarjottiin vieraillemme alkumaljojen muodossa, sekä jota myös yllämainittuna nimikkojuomana oli baarimme listoilta  pitkin iltaa mahdollisuus tilata. Edelleen, kuten jo niin monta kertaa aiemminkin, tällaiselle tunnesidehöperölle morsiamelle nappivalinta.





Ja kas näin!


Sitten vain tsin tsin ja maljojen nostot...

...eikä tätä hymyä saa mikään hyytymään! Vai saako..?


Eipä aikaakaan, kun jatketaan minun aamun puuttuvaan palaseen, eli tulossa on valmistautumisen osa 3/3 ja sehän tulee heti huomenna!

Kuvat: VMS / Minna Ikonen

29.12.2017

Niinan aamu - osa 1/3

"Herääminen on paras hetki vuorokaudesta", on joku viisas ihminen, ja ehkä toinenkin, joskus todennut ja tuona aamuna se toden totta tuntui siltä, vaikka tiesin, että päiväni tulisi pitämään sisällään vielä jotain niin paljon heräämistäkin parempaa.

Olin edellisiltaisen juhlapaikan loppuvalmistelun jälkeen tullut kotiimme viettämään viimeistä iltaani neiti-ihmisenä ja kaasoni Teresa oli sekä illan että yön seuranani.  Valmistelut olivat venyneet puolille öin ja pientä puuhanpoikasta riitti hyvin vielä kotioloihinkin, mutta enpä voi väittää etteikö varsinainen syy valvomiselleni olisi ollut jännitys. Kuinka kukaan voisikaan painua pehkuihin hääpäivänsä aattona ilman jäätävää ja joka jäseneen jämähtävää väsymystä, eihän nukkumisesta ilman sitä voisi tulla yhtään mitään! Jossain kaiken sen jännittämisen ja väsymyksen välimaastossa olin kuitenkin vaipunut uneen ja hääpäivän aamuna kellon sitten soittaessa vähäisten, mutta yllättävänkin hyvin nukuttujen yöunien jälkeen säntäsin kepein askelin kohti suihkua, sillä meikkitaiteilija Nina Piippanen saapuisi kotiimme aivan hetkisen kuluttua ja hiukset ainakin olisi hyvä saada föönatuiksi hyvissä ajoin ennen sitä. Parhaasta yrityksestäni huolimatta siinä vaiheessa kun tämä edellä mainittu hetkinen oli mennyt ja vastasin soivaan puhelimeeni ohjeistaen Ninaa kantamaan välineistönsä oikeasta ovesta sisään seisoin kylpyhuoneemme ovella märkä pyyhe päässäni, vettä valuvana, eli ei ehkä ihan nappiin, mutta ei se mitään! 

Kului tunti, kaksi tai kolme, ja Nina oli tehnyt taikansa ja minä aloin viimein peiliin katsoessani käsittää, että tämä todella oli minun hääpäiväni. Suoritimme molemminpuoliset kiitokset ja kumarrukset ja pian Ninan tehdessä lähtöään sekä kantaessaan välineitään takaisin autoonsa saapuivat paikalle juuri täsmälleen sovittuna aikana valokuvaajamme Mikko Suutala sekä Minna Ikonen. Pienen aikataulupalaverin päätteeksi Mikko jatkoi matkaansa kohti syvässä unessa kuvaajaansa odottelevaa sulhasta, ja Minna jäi minun sekä kaasojeni seuraksi.

Minun istuessani meikattavana olivat lähes kaikki kaasoni ehtineet saapua paikalle, ja niinpä pääsimme välittömästi tuolista noustuani viettämään toivomaani hääpäivän aamua yhdessä fiilistellen! Näin jälkikäteen täytyy todeta, että onneksi olimme varanneet aikaa  kaikille aamutouhuillemme varsin runsaasti, sillä tällaisissa hetkissä kello käy armottoman nopeaan - ja tämän minä haluaisin antaa jokaiselle tulevallekin morsiamelle neuvoksi. Niinpä tässä #häkkistenhäiden morsiamen neuvo nro. 1Ottakaa aikaa. Aikaa nauttia laittautumisesta, aikaa nauttia kaasojenne tai keiden tahansa niiden läheistenne seurasta, jotka aamulla ovatkaan teitä auttamassa. Ottakaa aikaa nauttia siitä, että tämä on teidän päivänne! Ne ovat nimittäin arvokkaita hetkiä.

Halailujen ja intoilujen jälkeen oli aika päästää The Dress irti pussistaan!


Olin päättänyt ripustaa pukuni roikkumaan olohuoneemme verhotankoon (tietty, koska daa, niinhän kaikki aina Pinterestissäkin tekee) ja siinä sitä sitten porukassa se yksi kaunis aamu ihailtiin. 


Pukuni rinnalle asettuivat riviin kaikkien kaasojeni mekot...

...ja niin jälleen yksi Pinterest-unelmani saatiin täytetyksi.

Vielä ennen aamiaistouhuihin alkamista näytin kaasoilleni nuo heinäkuussa vietetyissä polttareissani otetut upeat huomenlahjakuvat, jotka aioin antaa Kristianille hetkisen kuluttua, juuri ennen meidän  First look-kuviemme ottamista. 


Yhä edelleen noita kuvia katoessani muistan sen fiiliksen, jota kuvailin kertoessani polttareistani sekä kyseisestä kuvaussessiosta. Se oli jotain huikeaa. Jotain ennaltaodottamatonta. Ja tuohon postaukseen sekä kuvauksen aikaansaamiin ajatuksiin ja tunnelmiin pääset sinäkin halutessasi tästä linkistä

Hääpäivän aamu jatkuu osassa 2/3, eikä tälle vasta alkaneelle kuvasateelle näy loppua! 

Postauksen kuvat: VMS / Minna Ikonen