30.12.2017

Niinan aamu - osa 2/3

Huomenlahjakuvien katselemisen jälkeen pysäytimme rattaat jälleen hetkeksi ja istahdimme yhdessä aamiaiselle. Ihanat kaasoni olivat tuoneet tullessaan toinen toistaan ihastuttavampia herkkuja, joten aamupalapöydästämme löytyi niin mansikoita, vesimelonia, viinirypäleitä, kahdenlaisia muffinsseja kuin suklaakahviakin - ja näin hippusen makealle perso morsian oli onnensa kukkuloilla...


"Ei tämä huulipuna tahraa, ihan hyvin voidaan pussata", väitin sulhaselle... Ups! 


Siinä samalla aamupalaa maistellessamme kävimme vielä kertaalleen läpi päivän kulun niin tarkkaan kuin kykenimme, jotta kaikelta päivän mittaan vastaantulevalta mahdolliselta ja ennalta-arvattavalta säätämiseltä vältyttäisiin. Olimmehan nyt ensimmäistä kertaa koko porukalla yhdessä! On ymmärrettävää, että aina sattuu ja tapahtuu, sehän on selvä, mutta me jos ketkä valmistauduimme  siihen kaikkeen ehkä sattuvaan ja ehkä tapahtuvaan parhaamme mukaan!


Todellisen herkkuhetken kruunuksi hääpäivän aamiaisellehan sopii pieni lasillinen kuohuvaa, eikö vaan? Näin ainakin meidän mielestä! Eikä ihan mitä tahansa kuohuvaa, vaan jotain samppanjaakin parempaa, nimittäin pullollinen Häkkisten Hääjuomaa! Ha ha ha haa! Toisin sanoen nautimme lasilliset täysin samaista kuohuviiniä, jota myöhemmin samaisena päivänä tarjottiin vieraillemme alkumaljojen muodossa, sekä jota myös yllämainittuna nimikkojuomana oli baarimme listoilta  pitkin iltaa mahdollisuus tilata. Edelleen, kuten jo niin monta kertaa aiemminkin, tällaiselle tunnesidehöperölle morsiamelle nappivalinta.





Ja kas näin!


Sitten vain tsin tsin ja maljojen nostot...

...eikä tätä hymyä saa mikään hyytymään! Vai saako..?


Eipä aikaakaan, kun jatketaan minun aamun puuttuvaan palaseen, eli tulossa on valmistautumisen osa 3/3 ja sehän tulee heti huomenna!

Kuvat: VMS / Minna Ikonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti