31.12.2017

Niinan aamu - osa 3/3

Kaikenkattavan herkkuaamiaisen sekä skumppalasillisten jälkeen jatkoimme vielä hetken laittautumista, sillä kaiken handlaava morsianhan jättää aina toki sellaisetkin asiat, jotka hyvin voisi hoitaa aiemminkin, sinne ihan viimeiseen mahdolliseen hetkeen mottonaan "hyvin ehtii!". Tämän blogin historia osoittaa, että kaiken aikatauluttamisen ja järjestelmällisyyden lisäksi minulta tämä edellä mainitun tyyppisen myöhäisherännäisenkin morsiamen geeni jostain syvältä sisimmästäni löytyy, ja tällä kertaa viime tippaan jättämäni tehtävä oli kynsien lakkaus. Samaan aikaan jatkoivat myös kaasot omia valmistautumisiaan. 


Olin aikojen saatossa päättänyt, että kun viimein koittaa se päivä jolloin minä olen morsian, olisi muutamia asioita, jotka ehdottomasti, mutta toki myös järjen sekä varojen sallimissa rajoissa haluaisin toteuttaa, ja näitä asioita olen listannut pitkin blogin taivalta. Näin oli myös valokuvauksen kohdalla, ja yksi haluamistani kuvista oli yhteinen potretti kaasojeni kanssa, päällämme aamutakit, jotka jokaiselle näille elämäni naiselle sekä itselleni aivan häiden suunnittelun alkumetreillä tilasin. Pian olisi jo hääpuvun päälle pukemisen aika, joten aamutakkikuvat olisi lähdettävä ottamaan heti seuraavaksi, jotta kuvien ottamisen kanssa ei kävisi köpelösti.



Kosteassa nurmikossa pyörähtämisen jälkeen ymmärsin nopeasti, että kynsien lakkaaminen juuri hetkeä ennen takapihamme villinä rehottavaan viidakkoon astumista ei ollut hyvä idea. Hoitamalla homman hieman toisena ajankohtana ei kynsiin ehkä olisi tarttunut niin paljoa sitä sekalaista, omituista kasvustoa, jota emme valehtelematta olleet edes voineet haaveilla ehtivämme viimeisen kuukauden sisällä hoitaa. Niinpä nyt jo toistamiseen tämän aamun aikana minun oli todettava jotta ei se mitään, kyllä uudet lakat ehtisivät vielä kuivaa!

Kaikkien kynsiini keräämieni rehujen sekä vanhan lakan poistamisen ja uuden lakkakerroksen levittämisen jälkeen koitti aamun ihanin hetki, kun Sini ja Teresa avustivat hääpuvun päälleni muiden kaasojen hääriessä ympärillämme ihanan innokkaina ja niin vilpittömän onnellisina minun onnestani! 




Pukuni nyörittäminen sujui Siniltä kuin ammattilaiselta ja saman totesi myös kuvaajamme Minna. Hän kertoi tarinaa jopa sellaisesta hetkestä, jossa nyörittämisprojekti aloitettiin katsomalla ensialkuun noin puolen tunnin mittainen youtube-tutorial aiheeseen liittyen, ja muistan kuinka mietin, ettei minulla edes riittäisi kärsivällisyys niin pitkän videon katsomiselle! Onneksi ei tarvinnut riittääkään, sillä Sini handlasi homman loistavasti ihan ilman tutorialejakin ja pukuni oli puettu päälleni vaivaisessa kymmenessä minuutissa! 


Lookin viimeistelemiseen valitut korut sekä vyö, ja...


...lopulta olin valmis kohtaamaan sulhaseni! Samalla hetkessä pukemisen aikana saapunut jännitys katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin ja ainoa asia jota todella enää jännitin oli se, pysyisinkö korkokenkineni pystyssä kävellessäni epätasaisen, sorapohjaisen pihamme poikki autolle saakka...


...mutta täysin turhaa oli lopulta sekin pelko ja mekko puhtaana sekä nilkat ehjinä sullouduin huntuineni Jennin auton etupenkille.

Viimeiset ehostukset, ja jälleen jännittää! Aivan kuin en olisi nähnyt Kristiania päiväkausiin, vaikka viimeksi hän seisoi edessäni vain 12 tuntia aiemmin!



Olimme sopineet, että Kristian saapuisi kuvauspaikalle ensin, ja asioiden järjestely sujui kätevästi Mikon ja Minnan mukana kulkeneiden radiopuhelinten välityksellä. Sulhasen sekä bestmanien hääauton koristelun hieman venähtäessä kyllästyimme me pihatiemme varteen parkkeeratussa autossa istuskeluun ja siirryimme lähemmäksi kuvauspaikkaa odottamaan sulhasen saapumista.

Tässä kuoressa olivat nuo polttareissani otetut huomenlahjakuvat sekä niiden lisäksi myös pieni kirje Kristianin luettavaksi. Mikon ilmoittaessa sulhasen saapuneen kuvauspaikalle sydämeni tykytti hurjasti. Nyt se olisi menoa! Ajoimme kuvauspaikaksi valitun vihkikirkkomme pihaan ja ojensin Kristianille osoitetun kuoren Minnalle, ja Minna toimitti kirjeen Mikolle, joka puolestaan ojensi sen Kristianille. Olimme Kristianin kanssa sopineet antavamme toisillemme pienet kirjeet juuri ennen kuvausten alkamista, mutta Minna palasi takaisin autollemme tyhjin käsin. No näistäpä first look-kuvista tulisikin jännittäviä, kun morsian hakkaa sulhasta kimpulla, mietin naureskellen, ja taisinpa heittää tämän myös ääneenkin. Mutta tiesin, että kirjoittaminen ei ole Kristianin vahvuus, niinpä päätin unohtaa asian ja keskittyä vain siihen, miltä hänen näkemisensä tuntuu, oli hänellä minulle kirjettä tai ei.

Kuinka first look-kuvauksemme jatkuu, siitä lisää seuraavassa postauksessa!

Nyt on minunkin aamuni käsitelty ja tarinaa sekä varsinkin kuvia riitti hyvin kaikkiin kolmeen erilliseen postaukseen jaettavaksi! Kristianin kanssa nauroimmekin kuinka kuvia ihan kokonaisuudessaankin oli minun aamustani juurikin noin kolme kertaa enemmän kuin hänen aamustaan, joten olisikohan tällainen aamun valmistautumisten kuvaaminen sitten enemmän naisten kuin miesten juttu, tiedä häntä... ;) Pääasia kuitenkin on, että meidän molempien aamuista on tallennettuna dokumenttia, jota ihastella yhdessä vielä vuosisatojenkin päästä!

Kuvat: VMS / Minna Ikonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti