Avioelämän ensiminuutit

Pitkän, luovan ja aivan toisiin elämän osa-alueisiin keskittyneen ajanjakson jälkeen on kesällä ollut ihana kirjoittaa taas! Juttuahan sitä paitsi riittää vielä lukemattomista aiheista, joten vaikka yksi jos toinenkin viime kesäisten häiden bloggari on bloginsa jo sulkenut tullaan #häkkistenhäiden palstoilla porskuttamaan hääaiheilla vielä pitkään. Edellinen meidän häitä käsitellyt postaus kertoi kolmiosaista tarinaa vihkimisestä ja tässä jatkoa sen jälkeisistä, noin kolmestakymmenestä ensimmäisestä avioparina viettämästämme minuutista. 

*   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *

Kirkon pihasta pois kurvattuamme ajoimme pitkin rauhallista lauantaipäivää viettävää, sateisen kesän kauneimmassa päivässä kylpevää kylänraittia ja etsimme sopivaa piilopaikkaa, jonka rauhaan saisimme hetkiseksi kadota jos ei nyt ihan kahdestaan niin rauhassa kuitenkin. Kutsussa kerrottiin itse hääjuhlan alkavan klo 15.00, joten vieraillamme oli noin puoli tuntia aikaa siirtyä rauhassa noin kilometrin mittainen välimatka kirkosta kohti Kasinon tanssilavaa samaan aikaan kun me vietimme avioelämämme ensiminuutteja hääautomme takapenkillä seuraavasti: 

Alkuperäisenä suunnitelmanani oli poksauttaa samppanjapullon korkki korkealle kohti Bemmin kattoa ja nauttia lasilliset kuohuvaa hääauton takapenkillä herkistellen, mutta koska samppanja jäi ostamatta ja plan b:ksi tarkoitettu pullollinen hääkuohuvaakin unohtui aamulla jääkaappiin tyydyimme juomaan ennen kirkkoa kanakolmioleipien seuraksi ostettuja limuja - ja aivan maittaviksi juhlajuomiksi osoittautuivat nekin! Niinpä mitään varsinaista tekemistä autossa ei odottamisen ajaksi sitten ollutkaan, joten sulhasen laskiessa sekunteja minä koodailin kaasojeni kanssa saaden tilanneraportteja ihmisten saapumisesta juhlapaikalla. No todellisuudessa aivan pelkkää odottelua ja puhelimen räpläilyä ei koko aikamme onneksi kuitenkaan ollut, vaan niiden ohella osasimme myös nauttia hetkestä. 

Kellon alkaessa lähestyä kolmea saamme tiedon, että vieraamme ovat paikoillaan ja asemissa. Puhelimen etukameran kautta nopea tsekkaus meikkiin, hiuksiin ja ready, steady, GO! BILEET ODOTTAA! 

Ensimmäinen hääpäivä

Vuosi vaimona on ollut ihana. Tai hitot, mitä sitä vähättelemään, oikeastaan se on ollut niin paljon enemmän kuin ihana!! Ja vaikka arkea ei naimisiin meneminen varsinaisesti mihinkään suuntaan muuttanutkaan, sillä täysin saman ihmisen vierestä olen viimeisen vuoden ajan herännyt kuin nämä kaikki yhdessä vietetyt yhdeksän vuotta, niin täytyy myöntää, että en varmaan koskaan kyllästy siihen, kun kuulen Kristianin puhuvan vaimosta... Summa summarum: I'm happy as a hippo! 

Vuoden takaiset muistot nostaa välittömästi hymyn huulille. Koko päivä oli mitä ihanin ja vaikka meidänkin päivään mahtui paljon odottamatonta ja suunnittelematonta ei sen päivän arvoa ja kaikkia hyviä muistoja voi mikään pilata. Tuohon päivään on palailtu kesäloman aikana moneen otteeseen ja kesän kääntyessä hiljalleen syksyä päin en keksi parempaa tapaa kamppailla pimeneviä iltoja ja myrskyjä vastaan kuin postailemalla kesähelteiden lämmössä kirjoiteltuja tekstejä blogin puolelle. Aloitetaan postailu heti arjen pamahdettua päälle töidenkin merkeissä, joten huomenna tulossa  on uusi postaus, jonka aiheena ovat avioelämämme ensiminuutit! 

Jennin polttarit

Instagramista joku saattoi huomata, kuinka reilu kolme viikkoa sitten vietimme ystäväni, kaasoni Jennin häitä ja samassa vinkkasin, kuinka Jennin ja hänen puolisonsa hääaiheisia postauksia on mahdollista seurata Miss Windy Shopin blogista, sillä Jenni on toinen tämän kesän Miss Windy Shopin blogimorsiamista. Tarinaa blogista ei löydy vielä kuin parin postauksen edestä, mutta uusia odotellessa kannattaa tutustua myös Jennin omaan Tarinoita Tuhinatarhasta -blogiin, jossa pienten, suloisten lemmikkisiilien rikastuttaman elämän lisäksi viime aikaisten postausten pääpaino on ollut näiden samaisten, ihanien vintagehäiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Mutta tämän blogin puolella sekä loogisessa että kronologisessa järjestyksessä edetessä nyt ei hätäillä häiden pariin, vaan tirkistetään Jennin polttareihin, joiden ajankohta oli perjantai 18.- sunnuntai 20. toukokuuta.  

*   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *

Perjantaipäivä käynnistyi huijauksella. Huijaaminen on väärin ja blaa blaa blaa, mutta koska tahto oli pelkästään hyvä, suunnitelma vielä parempi ja viikonlopusta oli tulossa paras, me laitoimme vailla omantunnontuskia huijausoperaatiomme käyntiin. Tämän seurauksena Jenni ei sinä perjantaina ajanutkaan töistä suoraan kotiin, vaan koukkasi kotimatkalla siskonsa Hennan luokse syyn nojalla, jota Jennin oli vaikea vastustaa. Me muut kaasot yritimme parhaamme mukaan pysyä hiljaa Jennin painettua ovikellon painiketta saapumisensa merkiksi ja Hennan kiiruhtaessa avaamaan ovea. Jennin noustessa yläkertaan johtavia portaita lähemmäs kohti meidän piilopaikkojamme napsautin Spotifyssani soittovalmiina olleen Supernaiset soimaan ja me kuulimme piiloihimme kuinka Jennin jännittyneet riemunkiljahdukset ja nauru sekoittuvat yhdeksi iloiseksi hälinäksi yhdessä Kaijan laulun kanssa. Kun Jenni rymisti portaat ylös, me ryömimme piiloistamme ja katselimme onnellisen morsiamen hyppelyä ja huudahduksia, kuinka hän aavisti tämän tapahtuvan, ja niin Jennin polttarit olivat virallisesti alkaneet, tsin tsin! 

On niin ihana saada ilahduttaa toisia ja nähdä yllätyksen aikaansaama riemu, että tämä hetki ei ollut koittavan viikonlopun viimeinen, jolloin herkistely vei voiton ja päädyin pyyhkimään kostuneita silmäkulmiani paitani hihoihin. Herkkis mikä herkkis, ei mahda mitään, hitto!  Mustikkaisten kuohuviinilasillisten lomassa Jenni sai päivän asusteensa, jotka tulisivat sopimaan seuraavan aktiviteetin teemaan, vaikka epäuskoisten kommenttien jälkeen pukeutumaan lähtenyt Jenni itse ei sitä vielä (ehkä..?) osannut aavistaa. Vaatteiden lisäksi Jenni sai myös listan 20:sta erilaisesta kuvaustehtävästä, jotka yhtä lukuun ottamatta olivat tietystikin hoidettava vielä polttareiden aikana.

Pakkaannuimme kahteen autoon, joista toinen lähti kuljettamaan siteen silmilleen saanutta Jenniä kohti maastoratsastustuntia ja eläimellisen retken seuralaisiksi Jennin matkaan lähtivät myös Anna, Henna ja Pinja sekä tallilla pienenä lisäyllätysmomenttina seuraan liittyneet Ansku ja Emma. Me Sallan kanssa sen sijaan suunnistimme jo kohti ratsastuksen jälkeistä kohdetta.

Hevosurheilun sijaan me Sallan kanssa siirryimme siis jo edeltäpäin valmistelemaan illan ruokia sekä "pitämään silmällä" saunaa ja paljua Jennin miehen ystävällisesti huolehtiessa niiden todellisesta lämmityksestä. Avuksemme valmisteluihin saimme Maijan, Annikan ja Ellan, joiden saapuminen tulisi olemaan jälleen uusi yllätys Jennille. Kun Jenni sekä muut ratsastajat lopulta saapuivat loppuillan kohteeseemme näytti saunatupaan valmisteltu morsiussauna tykötarpeineen kaikkineen tältä:

 

Aurinko paistoi, paljun lämpötila lähenteli neljääkymmentä celsiusastetta, sauna hieman enemmän, mutta juoma oli kylmää, niinpä Jennin polttariviikonlopun ensimmäistä iltaa vietettiin rauhallisissa merkeissä paljusta ja saunasta nautiskellen. Mutta koska herätys olisi seuraavana aamuna aikainen emme viivytelleet nukkumaan menossa pitkään, vaan päästimme Jennin pian yöksi perheensä viereen. Onneksi yksi jos toinenkin kuva tuli siitäkin illasta ikuistettua, yhtenä lempparina tilannekuva kaasoista paljussa, lucky us! :D Mikä tarina kuvanottohetken taustalla oli, sitä en muista, mutta jotenkin se liittyi koko viikonlopun kestäneeseen yritykseen näyttää mahdollisimman vakavalta. Fail...

Lauantaiaamuna perjantai-illan valvomiseen nähden varsin aikaisin marssimme Annan, Hennan, Sallan, Anskun ja Emman kanssa Jennin luo ja nostelimme mukanamme tuodut aamupalatarvikkeet pöytään. Yhteisen aamiaisen ja useamman kahvikupposen jälkeen silmät alkoivat viimein aueta ja kroppa heräillä päivän koitoksiin, niinpä starttasimme polttaripäivän vol. 2 ja annoimme Jennille kassin, joka sisälsi vaatteet lauantain aktiviteetteihin sopiviksi. Myös me muut olimme pukeutuneet päivän teemaväriin: armeijanvihreään.

Pihalla lähtöä tehdessä vilkkaiden keskusteluiden yhteydessä pääsi perinteisesti lipsahtamaan pienen pieniä paljastuksia tulevasta määränpäästä, mutta se taitaa olla enemmänkin sääntö kuin poikkeus :D Nyt Jenni tiesi, että olimme menossa laskemaan koskea, vaan se mitä Jenni ei tiennyt, oli ennen laskua koittava Tulevan vaimon selviytymiskoulu. 

Saavuimme Varjolaan, jossa kohtasimme Annikan, Ellan sekä Maijan ja jälleen kerran siteen silmilleen saaneelle polttarisankarille kerrottiin mitä seuraavaksi olisi luvassa: tulevan vaimon selviytymiskoulu tulisi opastamaan häiden jälkeiseen elämään sekä osoittamaan mitä kaikkea kunnon vaimon tulee osata selviytyäkseen tulevista tehtävistään. Kouluun kuului yhteensä 5 erilaista haastetta. 

Ensimmäisen pisteen nimi oli Ukonnappaus - kuinka ukko kesytetään. ( = puisen poron lassoaminen)

Tehtävän olisi voinut kuvitella olevan helppo, mutta narun heittäminen poron sarviin tarpeeksi tiukasti saaden se kaatumaan ei ollutkaan mikään piece of cake! Harjoitus tekee kuitenkin mestarin ja lopulta poro kaatui nurin raikuvien kannustushuutojen saattelemana.

Toisena tehtävänä oli osoittaa ruuanlaittotaitojen hallintaa, sillä tie miehen sydämeen käy vatsan kautta. Ruuanlaitto tuli aloittaa puiden pilkkomisella ja nuotio oli saatava syttymään itse tehtyjen sytykkeiden avulla. Tehtävä oli hyväksytysti suoritettu, kun nuotion lämpöön asetetun pakin vesi alkoi kiehua. Näistä pisteen tehtävistä tässä ei tainnut olla mitään uutta meidän minä itse-morsiamelle, joten Jenni siirtyi sujuvasti vaiheesta toiseen ja eteni nopeasti loppuun saakka, jolloin tehtävä oli suoritettu ja saimme luvan siirtyä kolmannen haasteen pariin. 

Maalaisritsan tarkoituksena oli oppia häätämään kaikki ylimääräiset sulhaset lähettyviltä ja pähkäilimme tämän toimivan niin sulhasen kuin morsiamenkin kilpakosijoiden kohdalla. Todellisuudessa tehtävä ei ollut aivan näin dramaattinen, vaan tarkoituksena oli ampua sählypalloja valtavan kokoisella ritsalla kohti maalitaulua ja sen reiästä läpi. Näyttää helpolta? Mutta ei tälläkään kertaa sitä ole. Kerta kerran jälkeen pallot kuitenkin napsahtelivat hieman lähemmäksi kohdettaan ja lopulta nappiosuman jälkeen pääsimme jälleen etenemään radalla kohti seuravaa haastetta.

Toiseksi viimeinen koitos halusi opastaa selviytymään elämän kolhuista sekä avioliiton ylä- ja alamäistä ja tämä tehtävä suoritettiin ajamalla mönkijällä opastettu reitti lähimetsän uumenissa. Jenni ajoi omalla mönkijällään perässä oppaanamme toimineen herrasmiehen näyttäessä edellä suuntaa. Oppaan kyytiin pääsi yksi "salamatkustaja" kuvaamaan Jennin ajoa ja niin minä hypähdin jousille. Kiedoin jalkani tiukasti takapenkin niskatuen ympärille ja puristin toisella kädellä sivuraudasta toisen käden kuvatessa Jennin ajoa ja niin sitä mentiin! Hieman oli jalat mustelmilla kyydistä poistuessa, mutta sen se oli väärti ja jos minä nautin omasta osastani niin ei se ollut mitään verrattuna siihen miten tyytyväiseltä Jenni vaikutti pysäköidessämme mönkijät takaisin alkupisteeseen. 

Mönkijäajaelun jälkeen oli edessä vielä viimeinen lasku vapauteen, eli vaijeriliuku kohisevan Kuusaankosken ylitse. Tämän tehtävän Jenni sai suorittaa sovitun yhden laskun sijaan kaksi kertaa, sillä ensimmäisen laskun vauhti ei aivan riittänyt rantaan saakka ja hänet jouduttiin kiskomaan takaisin alkupisteeseen. Toisella kertaa varpaanpäät juuri ja juuri ylsivät rantakivikoilla odottavan oppaan hyppysiin ja Jenni saatiin kuin saatiinkin turvaan.

Muistoksi suoritetusta vaimokoulusta Varjolan oppaamme ojensi Jennille kunniakirjan.

Ja koko squad! Ennen kuin... 

...oli aika tuon innolla, kauhulla ja jännityksellä odotetun koskenlaskun. Puettuamme kaikki asiaankuuluvat varusteet yllemme lähetin Kristianille alla näkyvän kuvan myötä vielä rakkaudentunnustukseni ihan vain varmuuden vuoksi, ennen kuin uskaltauduin nousemaan veneeseen. Istuminen ei kuitenkaan ollut paha. Olimmehan edelleen tukevasti rannan hiekkapohjassa kiinni. Mutta viimeistään siinä kohtaa olisin halunnu hypätä paatista takaisin rantaan, kun oppaamme kertoi kuinka veden varaan jouduttaessa tulisi toimia ja minun panikoiva mieleni tarttui vain siihen faktaan, että jalkaparkani tulisivat murtumaan pohjan suuriin kiviin mikäli en veden varaan joutuessani laskisi koskea virran vietävänä kellunta-asennossa aina rantaan saakka. Väitän, että muutama kylmä hikipisara kirposi sinisen kypäräni alla kun veneemme työnnettiin rannasta ja lähdimme melomaan kohti kovana pauhaavaa koskea. Istuminen melojan paikalla aivan paatin reunalla oli yksistäänkin aivan riittävän hurjaa, mutta kun oppaamme verkkaisella äänensävyllä keskellä kuohujen ja kirkumisen totesi meidän ajautuvan kivikkoon mikäli emme alkaisi tosissamme meloa, alkoivat käteni vispata! Kunnialla siitäkin hommasta sitten lopulta kaikki selvittiin ja hauskaakin oli varmasti jokaisella, alun jännityksestä sekä ihan suoranaisesta kauhusta ja pelosta huolimatta. 

 

And squad again! 

Vielä ennen lähtöä Varjolasta keräsimme voimia tulevaa varten. Olimme nyyttärityyppisesti jokainen tuoneet mukanamme herkullisia eväitä, jolloin tarjolla oli niin täytettyjä croissantteja, keksejä, hedelmiä, leivoksia, vaahtokarkki-marjavartaita ja montaa muuta lajiketta.

"Ota kuva ihmispyramidista".

Lähtiessämme hyvästelimme Ellan, Anskun sekä Emman ja kun vain perjantaiksi mukaan päässyt Pinja oli myös joukosta poissa lähdimme Jennin, Sallan, Maijan, Hennan, Annikan, ja Annan kanssa kohti autoja ja seuraavaa pysäkkiä, Kuopiota. Muistatteko muuten ne ala-asteen ystäväkirjat? Matkan aikana täytimme salaa Jennille hankkimaamme aikuisten ystäväkirjaan omat vastauksemme ja annoimme kirjan myöhemmin illalla Jennille, jonka tehtävänä oli arvata kenestä kirjoittajasta on kulloinkin kyse. Kirjasta on tietysti jätettävä tällöin pois nimet, syntymäajat ja muut välittömästi kirjoittajan paljastavat faktat, mutta jäljelle jää vielä läjäpäin erilaisia kysymyksiä ja arvailu on huomattavan paljon  hauskempaa!

Perille Kuopioon saavuttuamme kirjauduimme ensimmäiseksi Sokos Hotel Puijonsarveen ja kauaa emme ehtineet huoneessamme vaatteita vaihdella, kun oli jo aika lähteä liikkeelle. Kohteemme oli Kauneushoitola Tyrni Natura, jossa Jenni sai toiveidensa mukaisen meikin ja me samaan aikaan laitoimme hänen hiuksensa. Illan teeman mukaisesti sekä tulevien häiden vintage-teeman tyylisesti Jennin hiuksiin sidottiin hotellihuoneeseen palattuamme vielä kaunis, valkoinen sulkapanta ja meidän muiden kutrit saivat koristeekseen samantyylisen, mutta hieman pienemmän höyhenkorun.

Laittautumisen jälkeen olimme varanneet pöydän ravintola King's crownista. Ruokailua ja jutustelua tahditti yhteislauluilta, joka kieltämättä toi pienen, hauskan lisävivahteen polttariruokailuun! :D Samana iltana vietettiin meidän salibandyjoukkueen kauden päättäjäisiä, joihin en valitettavasti siis päässyt osallistumaan, mutta ravintolaillan päätteeksi sain puhelimitse tiedon siitä, että minut oli valittu kauden 2017-2018 Vuoden puolustajaksi. Lisää juhlimisen aihetta, ihanaa! 

"Ota kuva patsaan/nähtävyyden kanssa".

Ravintolan jälkeen matkamme jatkui Viihdemaailma Ilonaan ja siellä meille varattuun VIP-tilaan, jossa nautimme rauhassa illan etenemisestä kuohuviiniä kilistellen. Yllätykseksemme talo tarjosi meidän käyttöömme myös erikseen vuokrattavan yksityisen karaokehuoneen, jossa päädyimme laulamaan yöhön saakka, tanssilattialla pyörähtämistä unohtamatta. Voi kun muuten olisikin tajuttu videoida minun ja Annan, espanja-amatöörien, yritys laulaa Despacito, huh huh... :'D 

Öisistä kuljetuksistamme vastasi "kesän positiivisin ilmiö", maailman parhaaksi tituleeraamamme keksintö: biketaxi. Miksi Jyväskylässä ei ole tällaisia?! Miksei joka Suomen kaupungissa ole tällaisia?! Ilmeisesti huippukeksintö on kyllä pikku hiljaa leviämässä muihinkin kaupunkeihin, joten ehkä jo ensi kesänä..? Enkä tiedä hyödyttäisikö Jyväskylän biketaxi-toiminta kauheasti meitä Uuraisilla asuvia, välimatkaa kun on sen hieman vajaa 40 kilometriä kuitenkin. Mutta Uuraisille? Biketaxi? Anyone? 

Sunnuntaiaamun aloitimme rauhallisesti herkullisella hotelliaamupalalla, jossa kuopiolaiseen (stereotyyppiseen?) tapaan oli tarjolla myös kalakukkoa, jota ei voinut tietystikään jättää maistamatta. Hyvin ravinneen aamiaishetken jälkeen palasimme huoneisiimme pakkaamaan lahjakkaasti yhdessä yössä ympäri hotellihuonetta levitetyt matkatavarat takaisin laukkuihin ja hotellista ulos kirjauduttuamme veimme laukut odottamaan autoihin. Ennen kotimatkan alkua halusimme nimittäin jalkautua vielä Kuopion torille, jossa Jennin viimeisenä polttariaktiviteettina oli ostaa perheelleen tuliaiset.

"Ota kuva, jossa näyttää kun olisit ulkomailla" = turisti.

Torin vilinästä tuliaisten ja muiden ostosten kanssa takaisin autoille kävellessä toteutimme vielä polttareiden viimeisiä kuvaustehtäviä, kuten: "Ota kuva Charlien enkeleiden tyyliin"...

...ja "Ota kuva yhdessä polttariseurueesi kanssa. Hypätessänne ilmaan. Ja vähintään kolmella tulee olla jalat irti maasta". 

Näiden kuvien jälkeen saavuimme takaisin hotellille, pakkauduimme autoihin ja aloitimme kotimatkan takaisin kohti Jyväskylää ja Uuraista. Kotimatka oli melko hiljainen, mutta se ei taida olla suuri ihme, sillä väsymyksen lisäksi toisena hiljaisuuden syynä lienee ollut koko viikonlopun mukavuuden muistelu ja polttareiden WhatsApp-ryhmään puskevien polttarikuvien hymyssä suin selailu. 

*   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *

Kiitos Jenni, että sain olla osa sun tärkeää viikonloppua. Kiitos Anna, Henna, Pinja sekä Salla, kaasotoverit, jotka näitte hirmuisen vaivan polttareiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Kiitos Maija, Annika, Ella, Ansku ja Emma, oli tosi mahtava tutustua teihin ja viettää yhdessä teidän kanssa Jennin polttariviikonloppua.

*   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *

Postauksen kuvat ovat polttariseurueen ottamia.